sunnuntai 16. elokuuta 2015

Kiinalaista ruokaa, uusia tuttavuuksia ja päiväunia

Huh. Tämä viikko on ollut täyttä tohinaa, joka päivä on tullut kaupungilla pyörittyä ja keskiviikkona tuota vanhenemista tuli juhlittua melko railakkaasti. Tänään kun heräsin jo aamulla ajoissa ja tajusin, että eihän tässä ole mikään kiire mihinkään, niin oli aivan parasta hipsiä takaisin sänkyyn ja nukkua vielä muutama tunti. No, jos ihan rehellisiä ollaan niin eilen nukuin kahdet päikkärit, ihan vaan koska väsytti niin paljon.

Minulla on täällä maanantaista asti ollut reissuseurana malesialaistyttö Sherina. Sherina on käynyt Shanghaissa pari kertaa aiemminkin, joten hän tietää asioita ja paikkoja mitä en itse ehkä löytäisi - ja tietty hän puhuu sujuvaa kiinaa. Helpottaa omaa oloa kun on tulkki mukana ;) Ollaan tämä viikko siis yhdessä kierretty kaupunkia, käyty enemmän ja vähemmän turistikohteissa ja tietysti ulkona syömässä kiinalaisia herkkuja. Sherina on vielä yhden viikon täällä ja sitten hän lähtee jatkamaan omia reissujaan.


Keskiviikkona vietettiin sitten mun synttäripäivää Sherinan kanssa. Lähdettiin ulos lounaalle (Sherina kirjoitti tästä omaan blogiinsa, löytyy tästä ) ja kiinalaisten herkkujen jälkeen vietettiin iltapäivää ulkona. Käytiin katsomassa Jing'an temppeliä, minne muuten piti maksaa että pääsi sisään. Meitä turisteja oli siellä useampi, mutta silti paikalliset ihmiset tulivat sinne rukoilemaan. Sinänsä jännä, että joutuu maksamaan että pääset rukoilemaan. Toisaalta en yhtään ihmettelisi vaikka vain turisteja maksutettaisiin. Anyways, temppeli oli aivan tajuttoman kaunis. Keskellä suurkaupungin vilinää oli paikka minne ihmiset tulivat rauhoittumaan ja rukoilemaan. Aivan temppelin ulkopuolella oli pieni puisto (minne en olisi itse tajunnut mennä) mistä löytyi lampi ja lammen vieressä oli kaunis kahvila/ravintola. Istuttiin ulkona juomassa kahvejamme ja katselimme kuinka lapset leikkivät rantavedessä kieltokylteistä välittämättä. Illalla vielä lähdimme meksikolaiseen ravintolaan / baariin juhlimaan, sillä siellä oli ladies night. Toisin sanoen siis naiset saivat ilmaisia margaritoja, istuimme ulkona siemailemassa drinkkejämme ja syömässä tacoja, mitkä muuten oli aivan tajuttoman hyviä.


Jing'an temppeli

Puisto ja lampi ja taustalla ravintola

Perjantaina halusimme päästä pois kiireisimmistä turistikohteista joten päätimme hypätä metron kyytiin ja ajaa vain jonkin linjan päähän ja katsoa mitä sieltä löytyy. Ensin kävimme kuitenkin syömässä lounasta, Sherina tiesi jonkun tosi hyvän ja edullisen ravintolan minne oli tarkoitus mennä. Kuulemma turistit eivät oikein sitä paikkaa tiedä mutta paikalliset rakastaa sitä. Saavuimme paikan päälle, niin ulkona odottikin jo melko pitkä jono. Hetken aikaa kun jonossa ihmettelimme, niin saimme kuulla että jos maksaa 50 jeniä (noin 7 euroa) niin pääsee jonon ohi suoraan pöytään. Niinpä ohitimme jonon ja menimme kysymään asiaa, niin yhtäkkiä hinta olikin noussut 150:neen (reilu 20 euroa) per naama. Ei suostuttu hintaa maksamaan ja paikka jonossa oli jo mennyt, niin päätettiin että tullaan joskus toiste uudelleen. Sen sijaan menimme food court -tyyliseen paikkaan syömään. Ideana oli, että saat rauhassa kiertää kaikki eri tiskit läpi ja kasata tarjottimelle ne ruoat mitä haluat syödä. Lopuksi kävelet kassan kautta pöytään istumaan (et siis päässyt pöytään jos et mennyt kassan kautta, koko paikka oli rajattu). Me kasattiin tarjottimille riisiä, kalaa, rapuja, kevätkääryleitä, keitto-dumplineja, kasviksia ja appelsiinimehua. Facebookissa nämä keitto-dumplinit oli herättänyt kysymyksiä, tarkoituksena siis on että pillillä juot keiton sisältä ja sitten syöt "kuoren". Nämä oli melko pieniä, kaduilla olen ihmisillä nähnyt vastaavia pään kokoisia dumplineja.

Meidän pieni lounas

Ruuan jälkeen siis hypättiin metroon ja satunnaisesti valittiin pysäkki millä jäätiin pois. Ensimmäinen pysähdys oli melkoinen pettymys, lähimainkaan ei näkynyt muuta kuin leveitä autoteitä ja kerrostaloja, joten hypättiin takaisin metroon. Lähdimme toiseen suuntaan ja päädyimme aivan erilaiseen kohteeseen. Talot oli matalampia, kadun kapeampia ja yleinen ilmapiiri vähän kaoottisempi. Kiertelimme aseman lähistöllä ja näimme paikallisten ihmisten asumuksia. Hetken kävelyn jälkeen löydettiin Longhuan temppeli. Tähän temppeliin pääsi vain kävelemällä sisään, eikä meidän lisäksi siellä näkynyt yhtään ulkomaalaisia. Hetken aikaa pohdittiin, että kehtaako täällä nyt ottaa kuvia, mutta päädyttiin siihen tulokseen että jos kuvaamme vain rakennuksia eikä ihmisiä jotka rukoilevat niin se on ihan ok. Tämä temppeli oli vielä upeampi kuin Jing'anin temppeli. Täällä oli hiljaista, rukoilevia ihmisiä oli ainakin tuplasti ja rakennusten väritys oli paljon maanläheisempi. Molemmissa temppeleissä näkyi munkkeja, mutta tässä sitä oikein pysähtyi ja ymmärsi että tänne nämä paikalliset ihmiset tulevat rukoilemaan. Etenkin kun oli hetkeä aiemmin nähnyt, kuinka rönsyisessä kunnossa paikallisten talot ovat, niin temppelin kauneutta osasi arvostaa vielä enemmän. Sanoinkin siinä Sherinalle, kun hiljaa kävelimme pitkin temppelin pihamaata, etten ikinä ole nähnyt mitään tälläistä. Jotenkin sitä unohti kaiken maailman niiden muurien sisäpuolella ja vain se hetki oli siinä. Tuntui että aika olisi pysähtynyt ja millään muulla ei ollut mitään väliä. Vaikea selittää, pakko kokea.


Sisäänkäynti temppeliin


näitä rakennuksia siellä oli kymmenittäin

Tämä temppeli oli oikeasti yksi niistä asioista mitkä jää ikuisesti mieleen. Tiedättekö kun on jossain enemmän tai vähemmän kaukomailla reissussa ja joku yksi tietty maisema vaan uppoutuu mieleen. Tämä on ehdottomasti yksi niistä. Jokaisessa erillisessä rakennuksessa oli siis eri jumalia, kenelle voi mennä rukoilemaan. Kävellessämme kurkimme kaikki jumalat, ja ai että, yksi rakennus oli täynnä, siis aivan täynnä, samanlaisia pieniä patsaita. En enää muista, kuka jumala se oli, mutta niitä pieniä patsaita oli sadoittain. Ja kaikki patsaathan ovat siis kultaisia, niin se oikein hohkasi valoa ja kultaa.

Eilen tajusin, että Kiinan reissu on jo puolivälissä. Hullua! Onhan tässä vielä reilu pari viikkoa aikaa, mutta tuntuu että vielä on niin paljon nähtävää että aika meinaa loppua kesken! Olen tässä ja tehnyt listaa että sitten kun seuraavan kerran lähden Aasiaan niin missä haluan reissata. Vaikea valita seuraavaa matkakohdetta kun tahtoo päästä kaikkialle :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti